CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Liskodiscot

Matelijoiden vierailuilla on aina se hyvä puoli, että silloin lupaa parantaa tapansa. Oli pari yötä sitten taas niin mielenkiintoinen yö, ettei uskoisikaan. Siinä tuli valvoessa hiki pinnassa luvattua taas laittaa rahansa johonkin järkevämpään kuin kaljaan, aloittaa taas liikunta uudestaan, keksiä jotain kehittävää tekemistä elämälleen ja lähteä kävelemään tästä **tun hankalasta elämäntilanteesta.

Fiksuna tyttönä pidin päätökseni tasan kaksi vuorokautta. Pitäähän sitä huolehtia siitä, että liskot vierailee useamminkin, niin tulee taas luvattua samat jutut itselleen uudestaan.

Visareissut on kyllä vaarallisia. Siinä vaiheessa kun pöytään roudataan ilmaista sangriaa sen tietää jo etukäteen että homma lähtee lapasesta. Jos olis oikein hurja ni lupais itselleen, että on selvinpäin viikon, kuten kaveri teki. Hyvinhän sillä menee, se oli tiistaihin mennessä ollu vasta kaksi kertaa ryyppäämässä.

Onko mulla pahatapaisia frendejä?

lauantai 25. heinäkuuta 2009

Meitsi on lähdössä liikenteeseen kahden muotibloggaajan kanssa. Pitäisköhän sitä kerrankin katsoa peiliin ennenku lähtee himasta?

On joskus sanottu että naiset pukeutuu toisia naisia varten. Miehiä vartenhan on varsin helppo pukeutua: jotain lyhyttä, kireetä tai läpinäkyvää. Mielellään tietysti yhdistelmänä. Naiset sen sijaan kriittisempiä. Pitäis tietää mitkä vaatteet sopii yhteen et cetera.

Tai sit voi tietty vaan olla välittämättä ja lyödä päälle kaks ekaa kudetta jotka osuu käteen. Ou jee, musta niin tulee vieä joku muotiguru..!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2009

Shakkimatti

Edelleen pää vähän pyörällä viime viikonlopusta. Eikä kai mikään ihmekään. On ollu sen verran solmussa meno viime aikoina.

Onko oikeesti mitään ihanampaa ku herätä jonkun ihanan ihmisen vierestä? On tosin vähän auki, et missä mennään. Mut ei se mitään, eiköhän se jossain vaiheessa selviä. Kyllä mä oon valmis jonkun aikaa ihan vaan tarkkailemaan tilannetta. Ainoo mitä mä tiedän on se, että mä oon ihan totaalisesti hävinny pelin vihreille silmille.

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Duunia, duunia

Onko ihan pakko jos ei oikeesti jaksa? Ei just nyt kiinnostais yhtään. Mut kai tää tästä, onneks on työpäivä jo yli puolen välin.

perjantai 3. heinäkuuta 2009

Palaa hihat

Nyt meni tädillä hermo! Jos tää firma myy nettiliittymiä, ni oisko oikeesti liikaa pyydetty, että meidän netit pysyis koko työpäivän auki, häh?? En ookaan avannu kirjausohjelman ku ehkä kakskytä kertaa ja päivä on vasta vähän yli puolenvälin. Ja muutenkin nää kirjausohjelmat on ihan loistavia ja toimivia eikä koskaan jumita tai mitään. Että tee siinä sitten duunia.

Ja ihmiset, jos seurustelette, ni seurustelkaa ja jos ette ni älkää mutta jotain päätöstä sen suhtee, jooko? Turha tulla mulle vinkumaan väliintulemisesta.

Äh, koska tää päivä loppuu, mä tarvin kaljaa!