CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

lauantai 6. marraskuuta 2010

Raittiusliikkeeseen?

Yksi kaveri yllätti pahan päiväisesti. Se kertoi olevansa raittiusliikkeen puolella. Sen mielestä kaikki maailman alkoholi pitäisi tuhota. Ei olis kyllä siitä tyypistä ikinä uskonut.

Alkoholin tuhoamisessa on kyllä se ongelma, että ne perkeleet tekee sitä koko ajan lisää. Mutta onneksi silti aina voi yrittää. Niinpä sillä ei ollutkaan mitään sitä vastaan, että muut auttaa sitä tässä tuhoamishommassa. Ja hyvä se on ylipuhumaan, sai mutkin käännytettyä omalle kannalleen. Myös muita vapaaehtoisia löytyi.

- Kaikki apu otetaan vastaan, se sanoi ja lähti tiskille tilaamaan tequilat koko porukalle.

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Pieni käytännönongelma

-Levitä se vaan kunnolla, niin kyllä me tästä jotenkin selvitään.
-Mä en kyllä ymmärrä, mitä tässä kuuluis tehdä.
-No onhan tää vähän vaikeeta, mutta kai tää tästä alkaa sujua.
-Hei nyt löytyi jotain!
-Toi ei kyllä voi olla oikee paikka.
-Hei, tää on ainoo reikä, mikä me ollaan onnistuttu löytämään puolen tunnin äheltämisen jälkeen. Mä kyl kannatan et tungetaan se vaan tänne.
-Mut silti, ei tää mitenkään sovi sinne.
-Jotain meidän täytyis silti keksiä.
-Hei, nyt löyty käyttöohje. Levitä se vaan kunnolla ja seurataan näitä ohjeita ni ehkä tää tästä.
-Ai, se kuuluu laittaa tänne. En olis kyl ikinä uskonut.
-Joo, mä muistelinkin, et tässä on joku juju.
-Mehän saatiin se pystyyn! Eikä ees ollu hankalaa heti ku ties mitä tekee!

Jokainen lukija voi itse miettiä, onko kyseessä teini-ikäisten ensimmäinen seksikokeilu vai kaksi akateemikkoa pystyttämässä telttaa...

lauantai 7. elokuuta 2010

Miesten maailma

Dzenne on aika äimänä. Eräs miespuolinen ystävä paljasti jotain suurta miesten sielunmaailmasta. Tää oli ainakin mulle ihan uutta tietoa. Nyt kaikki naiset muistiinpanovälineet esiin. Onko valmista?

Mies on rehellisimmillään seksin jälkeen. Piste. Huutomerkki! Mies on valmis lupaamaan kuun ja tähdet saadakseen seksiä, mutta seksin jälkeen kiinnostus naiseen laskee, sillä tavoite on saavutettu. Jos mies siis sanoo jotain kaunista heti seksin jälkeen, se luultavasti tarkoittaa sitä. Perään tosin varoituksen sana, että uusi kierros saattaa kiinnostaa jo kymmenen minuutin jälkeen, jolloin aivot saattaa taas siirtyä kusetusmoodille.

Tää on sikäli mulle yllättävä tieto, että ite ainakin oon seksin jälkeen sellaisen euforian vallassa, että puhun ihan pehmeitä. Mä olen taas valmis lupaamaan mitä vaan juurikin seksin jälkeen. (Kyllä, minua on kosittu seksin jälkeen.)

Tää paljastus laittaa tiettyjä lausuntoja uuteen valoon. Oon tässä yrittänyt muistella koko elämäni seksin jälkeisiä keskusteluja. Vau! Ne on tarkoittanut sitä.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Urheilun kirot

Voi vitun urheilu! Eikö tätä scheissea varten kuitenkin ole kaikki erikoiskanavatkin? Jos ei, niin äänestän välittömästi sellaisten puolesta!

Sattuu nimittäin olemaan niin, että meikäläinen seuraa tasan yhtä (1 kpl) tv-sarjaa. Ja ensin se laitetaan tauolle jonkun helvetin jääkiekon takia! Hmm...kumpaakohan sitä katselisi mieluummin, panemista ja vampyyreja, vai hikisiä äijiä ähkimässä jonkun kumilätkän perässä?? Vaikea valita! Noh, nythän viikko vai pari sitten ehdittiin saada taas sarja ruutuun, ni kaiken luulis olevan kunnossa...

Siinä sitä meikäläinen on sitten tehnyt treffit kynsilakan ja kuumavahan kanssa ja ne on pakko perua, ku jotkut onkin nyt ruvennu potkimaan palloa! (Tuossa edellisessä lauseessa taisikin tulla se mun suurin syyni teeveen katseluun - en yksinkertaisesti jaksa istua riittävän kauan aikaa paikoillani, jotta voisin hoitaa tiettyjä kauneudenhoitoon liittyviä hommia ilman, että on myös jotain muuta tekemistä. Tosin kynsienvärittämisen saa onneks näin kesällä hoidettua duunissa. Veikkaisin kuitenkin, että bikinirajan vahaaminen saattais olla duunikavereille vähän liikaa. Siinä tulis taas muutamat kieltolistat siitä, mitä työajalla saa tehdä...)

Jokatapauksessa pystyn kuvittelemaan Kakkosen ohjelmasuunnitelmat tälle kesälle: potkupallon päättymisestä muutaman viikon päästä alkaa epäilemättä tosi tärkeä koristurnaus, jonka jälkeen pääsemmekin seuraamaan golfia kuukaudeksi. Ja se Räikkösen poikahan ajaa nykyään rallia, pitäisiköhän sille varata lähetysaika säännöllisesti maanantai-iltoihin Kakkoselle...

No, onneksi Farscape sentään palasi töllöön. Ongelma on vaan siinä, että kuka helvetti ehtii tehdä pedikyyriä perjantai-iltaisin, kun voi olla baarissakin..?

torstai 25. helmikuuta 2010

Teeveestaraksi

Ideoitiin joku aika sitten uutta realitysarjaa. Se olisi nimeltään Huonosti käyttäytyvät filosofit ja siinä seurattaisiin meikäläisen ja opiskelukavereiden elämänkäänteitä. Kaveri suostui jo ohjaajaksikin.

Toki ruutuun täytyisi saada myös vakavaa sisältöä, luennoilta ja keskusteluista, jottei kansan käsitys filosofeista viisauden haltijoina täysin karisisi. Suurimman mielenkiinnon tosin saattaisi saada pubi-illat. Ja sit olisi tietysti romantiikkaa naisyleisölle.

"Ai neljältä Klubin narikkajonossa öristy 'Mennääksh meille vähä...jatkoille?'"

"Joo, sullakin on jo toi visio, hyvä!"

Lisäksi päätimme, että yhteisen hyvän, eli mahdollisimman suuren yleisön toivossa on ehdottomasti kiellettävä seurustelu filosofiporukassa. Ainejärjestössä on nimittäin ollut nousevana trendinä pariutuminen ja se on kummasti vähentänyt katsojia kiinnostavia konflikteja. Näin ollen yksityiselämässä filosofi voi tietty olla kenen kanssa vaan, mutta ainejärjestön toiminnassa kaikki on sinkkuja. Niin saadaan ristiin naimista ja sitä kautta sitä kuuluisaa draamaa kehiin.

Suurimmat rahat tulee tietysti maksullisesta 24/7-paketista BB-tyyliin, jossa kamerat kuvaavat Kiljumestarin kämppää ympäri vuorokauden. Ekstraosiossa sub-tv:n puolella voitaisiin sitten opettaa teineille kiljun ja kotiviinin tekemisen saloja. Oppisi nykynuorisokin tavoille.

Pari viikkoa sitten olis saatu hyvä avausjakso kuvattua. Siitä todennäisesti olisi löytynyt kunnon klifhängerit vaikka seuraavalle kaudellekin. Saiskohan sen vielä uudelleen kuvattua? Meitsi olis kyl valmis uusintaan!

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Odi et amo
Quare id faciam fortasse requiris
Nescio
sed fieri sentio
et excrucior

torstai 21. tammikuuta 2010

Ei ole Suomen lainsäädännön kanssa helppoa...