Projekti "Näe Tehosekoitin livenä" saatiin vihdoin päätökseen. Meikäläinen kun on ollut ihan hillitön Tehis-fani kymmenen vuotta sitten ni pakkohan poikia oli mennä kattomaan, ku ne nyt pitkästä aikaa taas teki pari keikkaa. Oli tarkoitus mennä jo Tammerfesteille, mut eka nikottelin lippujen hintaa ja sitku jäin veivaamaan asiaa liian pitkäksi aikaa, ni keikka oli jo loppuunmyyty. En siitä kyl oppinu mitään, tuli Ankkarockiinkin ostettua lippu edellesenä yönä.
En saanut ketään seuraksi matkaan, mutta onneksi silti lähdin, sen verran hauskaa oli! Eikä seuran puutekaan vaivannut pätkääkään, ku tuli tutustuttua uusiin ihmisiin. Yhden kanssa tulee toivottavasti pidettyä yhteyksiäkin.
Mutta takaisin Tehosekoittimeen. Täytyy sanoa, et keikka oli vähän vaisu. Siis hyvinhän ne veti, mutku Tehiksellä on aina ollut ihan superhyvä fiilis keikoilla, ni nyt oli sellainen normimeininki. Mäki oon aina ollut nimenomaan keikkailevan Tehiksen fani. Vaikka levyt hyllystä löytyykin, ni ne ei koskaan ole mitenkään erityisesti iskeneet. Siis ihan ok-musiikkia muttei ollenkaan niin hyvää kuin livenä. Mut sitku pääsee keikalle, ni menohan on aina ollut ihan mahtava. Nyt tuntui, et kunnon meininkeihin päästiin vasta suunnilleen viidessä viimeisessä biisissä. Mut olihan se mahtavaa kuulla taas Fiksu ja kypsä, C'mon baby yeah, Pakko päästä pois ja muut tutut biisit livenä. Ja jätkillä oli selkeästi hauskaa lavalla ja (oudon lyhythiuksinen) Hanskikin innostui välillä hyppimään vanhaan malliin.
Sunnuntain odotetuin bändi - Sonata Arctica - sen sijaan veti taas aivan mahtavan keikan. Erityisesti innostuin siitä, että ne veti Black Oceans, White Pearlin, en oo aikaisemmin sitä kuullut livenä. (Henkka joskus muistaakseni sanoikin, ettei sitä tulla kuulemaan livenä kuin instrumentaalina.) Muutenkin on pitkä aika ku oon nähnyt Sonatan livenä. Taisi olla vuosi sitten Saunassa? Oli muuten eka keikka mulle jossa Elias oli Sonatan virallinen kitaristi eikä vaan Janin tuuraaja. Jotenkin vähän kaipasin sitä punapäätä lavalle. Siis kyllähän Elias huomattavasti parempi kitaristi on, mutta Janin esiintyminen vaan oli paljon näyttävämpää. Tony kyllä tietysti osaa ottaa lavan haltuun, et sikäli bändillä ei ole ongelmaa.
Aamulla oli töissä vähän vaisu meininki. Matkustelu vaatii veronsa. Olin Tampereella varttia vaille neljän aamulla ja nukuin kuitenki bussissa pari tuntia, et sikäli tilanne ehkä oli parempiki kuin tavallisen baari-illan jälkeen, mut ei se kyllä olossa tuntunut.
Tässä vielä Youtubesta löytynyt Ankkarockissa kuvattu pätkä Tehosekoittimesta:
torstai 6. elokuuta 2009
Kerran vielä tie/yhteen meidät vie
Lähettänyt Dzenne klo 17.27
Tunnisteet: Ankkarock, Sonata Arctica, Tehosekoitin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Hih, kiva kun piipahdit pikaisesti :)
Joo, harmillinen kyllä tuo Tehis :( Nimenomaan heillä on aina ollut hyvä lavameininki, ja nimenomaan olen itsekin sitä keikkailevaa Tehsitä eniten fanittanut! Eli eipä harmita, ettei tullut nähtyä, mä halusin pitää sen mielikuva "hyvästä" Tehiksestä itselläni..:)
Siis ei tuo keikka mikään huono ollut, mutta normitasoinen oli vähän pettymys kun odotin superhyvää. Eli vika oli varmaan omissa mielikuvissa.
En minäkään uskaltanut mennä livenä enää katsomaan, vanhana fanina...mun mielestä Tehikselle kun normitasoinen keikka on yhtä kuin huono keikka :/
Lähetä kommentti