CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

maanantai 27. lokakuuta 2008

Kymmenen käskyä hallussa?

Tänään soi puhelin, kun olin lenkillä ja kysyttiin uskonnon sijaiseksi torstaiksi ja perjantaiksi. Mä vastasin, että ei mulla mitään ole, että tottakai otan sen. Heti kun olin sulkenut puhelimen, välähti että keskiviikkona olisi tosiaan tarkoitus lähteä - taas - Hesaan keikalle. Mä olen tota keikkaa odottanut sen verran pitkään, ettei hirveästi huvita lähteä sillä meiningillä, että koko ajan saa miettä että kahdeksaan töihin. Plus untakin tulisi niin valtavasti yön aikana (max. se kolme tuntia bussissa) ja kun tuo uskonto ei kuitenkaan ole mun vahvoja aineitani, niin siellä saisi olla aika skarppina. Ja lisäksi musta on vähän koomista leikkiä ussan opea, kunnon harhaoppinen kun olen, enkä edes kuulu kirkkoon.

Kotiin päästyäni soitin sitten takaisin sanoin että mulla onkin perjantaina opetusta xxxx koululla. Näin sitä toteutetaan kahdeksatta käskyä. Mut onpahan ainakin aikaa tulla kotiin aamulla, jos menee jatkoiluksi. Musta vaan tuntuu, että kun mä nyt rupean nirsoilemaan töitten kanssa, niin taatusti niitä ei sit enää jossain vaiheessa saa millään. Maailmankaikkeudella on hassu huumorintaju.

2 kommenttia:

sarakissa kirjoitti...

Hei, olitko menossa sinne Salkan synttäreille tms. tässä joskus? mulla oli sille pikkupaketti, ja se sanoi että oisit tulossa sinnepäin niin voisit viedä sen :)

Dzenne kirjoitti...

Joo, menen. Täytyy tulla hakemaan se ennen lähtöä.