CLICK HERE FOR THOUSANDS OF FREE BLOGGER TEMPLATES »

torstai 28. toukokuuta 2009

Me gusta la cocina mejicana

Paaston lopettaminen on taitolaji. Paha vaan, ettei se tällä kertaa ota sujuakseen meikäläiseltä. Oikeaoppisestihan paasto lopetetaan syömällä pieniä kevyitä annoksia ja vähitellen siirtymällä normaaliin annoskokoon.

Oli meinaan tosi fiksu idea lähteä eilen kaverille meksikolaisen ruuan iltaan. En muista, koska oon viimeksi syönyt itseni niin täyteen. Maha oli kipeä koko illan eikä tänäänkään ole vielä ollut nälkä. Ja tulin luvanneeksi lähteä sunnuntaina Raxiin parin kaverin kanssa pizzaa mättämään. Auts!

Oli kyllä kiva väsätä eilen ruokaa porukalla. Tehtiin ihan kaikki ite, tortillat mukaan lukien. Niiden kauliminen ja pannulle paistettavaksi siirtäminen oli kyllä aika haasteellista, mutta onnistui A4-paperiarkkien (sic!) avulla. Tortillat täytettiin papumuhennoksella, salaatilla, salsalla ja guacamolella. Ruokajuomana toimi naranjada ja limonada (eli appelsiini- ja limevedet) ja jälkkäriksi oli avocadojäätelöä. Sen ohje oli suunnilleen tällainen:

2-3 avocadoa
1/2 dl kermaa
2-3 sitruunan mehu
1 tl vaniljasokeria
1/2 l vaniljajäätelöä

Halkaise avocadot ja koverra hedelmäliha pois kuorista. Soseuta tehosekoittimessa. Sekoita joukkoon kerma. Mausta sitruunamehulla ja vaniljasokerilla. Paloittele jäätelö joukkoon.

Jäätelön voi siis joko sotkea sekaan tai käyttää avocadotsydeemiä ikään kuin kastikkeena. Namia joka tapauksessa!

1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ääh... Nyt tuli itsellekin nälkä tuota lukiessa. Harmittaa, kun oli mentävä töihin, eikä päässyt mukaan. :/

Seuraavalla kerralla sitten.

-J